top of page

Venäjänkielisten turvallisuus Suomessa

Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liitto FARO on hyvin huolissaan Ukrainan tilanteesta, jonka seurauksena kärsii laaja kirjo kansalaisia ympäri maailmaa. Vaikka me kuinka yrittäisimme, emme voi mitenkään auttaa kaikkia Ukrainassa hädässä olevia, mutta olemme nyt hyvin hämmentyneitä venäjänkielisten asemasta Suomessa ja siitä, miten nopeasti venäjänkieliset saivat tuntea rasismia ja syrjintää itseään kohtaan Suomessa.


Viimeisen vuorokauden aikana olemme saaneet todella paljon avunpyyntöjä ja huolestuneita viestejä Suomessa asuvilta venäjänkielisiltä. Meidän jäsenjärjestöihin ja heidän asiakkaisiin, sekä meidän verkostoihin kuuluvat eri kansalaiset, kuten ukrainalaiset, venäläiset, valkovenäläiset ja virolaiset. Heitä kaikkia yhdistää venäjän kieli ja se, että he asuvat Suomessa.


FAROn työntekijät pitivät 25.2.2022 klo 12.00 kuulemistilaisuuden, jossa kaikki halukkaat venäjänkieliset saivat kertoa omista peloista ja kysyä heitä askarruttavia kysymyksiä. Kaikki tilaisuuteen osallistuneista henkilöstä olivat samaa mieltä siitä, ettei kukaan halua, että heitä yhdistetään Venäjän hallituksen toimiin ja päätöksiin. He haluavat elää rauhassa Suomessa suomen lain ja sääntöjen mukaan, ei venäjän.


Avoimessa keskustelussa käytiin usein paljon pelkoja ja epävärmuutta, jotka koskivat lupa- ja viisumi asioita, Suomessa asumista, kiusaamista sekä läheisten hyvinvointia.


Seuraavat asiat toistuivat etätilaisuudessa moneen kertaan:

  • Miten suomalaisten suhtautuminen Suomessa asuvin venäjänkielisiin tulee muuttumaan ja vaikuttamaan tavalliseen arkielämään?

  • Jos venäjän kansalaiset, joilla on suomen viisumi tai oleskelulupa, matkustavat tänä keväänä Venäjälle, päästääkö Suomi heidät takaisin?

  • Miten Suomi ehkäisee tai rajoittaa venäjänkielisiä kohtaan syntynyttä kiusaamista, syrjintääja venäläisvihaa?

  • Miten voi toimia, kun saa rasistisia kommentteja työpaikalla tai koulussa?

  • Miten venäjänkielisiä lapsia suojataan kiusaamiselta kouluissa tai, miten kiusaamiseen puututaan?

  • Täytyykö venäjänkielisten järjestöjen lopettaa yhteistyöt venäläisten järjestöjen kanssa?

  • Pitääkö venäjänkielisten pelätä jo olemassa olevien viisumien ja oleskelulupien mitätöintiä?

  • Tulevatko uudet pakotteet vaikuttamaan oleskelulupien, jatko-oleskelulupien, työ- tai opiskeluviisumien saamiseen?

  • Tulevatko pakotteet vaikuttamaan suomen kansalaisuuden saamiseen ja tuleeko säädöksiä kieltäytyä kaksoiskansalaisuudesta?

Venäjänkielisten suoria lainauksia:


”Työskentelen Helsingin kaupungille ja tänään koko päivän seurannut, kuinka suomalaiset työkollegani puhuvat venäläisistä natseina. He kysyivät minulta mielipidettä Putinista ja sodasta, mikä on minusta ahdistavaa, sillä tietty olemme sotaa vastaan” ”Minun miehelleni tultiin tänään töissä näyttämään videoita Ukrainan pommituksista ja kysyttiin, miksi teemme tämän.. Mutta se ei ole me..”

”Tänään naapurini ei tervehtinyt rapussa niin kuin ennen”

”Lapseltani kysyttiin tänään koulussa ensimmäistä kertaan kymmeneen vuoteen, kenen puolella hän sotii. Me emme ikinä edes puhuttu politiikasta kotona lapsien kanssa..”

”Minun opiskelulupa on kohta päättymässä ja etsin nyt työpaikkaa, jotta voin jatkaa oleskelulupaani. Pelkään, etten saa työpaikkaa enää Suomesta..”

”Lastani on aina kiusattu venäläistaustan vuoksi. Tämän jälkeen pelkään viedä lapsia maanantaina kouluun.”

”Tänään koin ensimmäistä kertaa, etten uskalla puhua venäjää julkisessa paikassa”


Me, Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liitto FAROn hallitus ja työntekijät, haluamme tarjota tukea ja apua kaikille Suomessa asuville venäjänkielisille. Lähetimme lausuntokirjeet Suomen viranomaisille, odotamme heiltä selkeitä ohjeita ja vastauksia. Me Liiton työntekijät tuemme kaikkia tämän tilanteen uhreja ja teemme omalta osaltamme kaikkemme tarjotaksemme Suomen venäjänkielisille asukkaille turvallisuuden ja turvallisuuden tunteen arjessa.



bottom of page